2006: Elokuu - Hakemistoon Olan blogi

1.8.2006 Tiistai, kotona, Brisbane

Taivaalle kiitos taalan tiistai-illoista! Videovuokraamosta irtoaa tällä kertaa katsottavaksi Peter Jacksonin King Kong 0,30 euron kokonaisedulliseen nuppihintaan. Materiaali on maailmanluokkaa, vaikka rohkeampi saksien käyttely leikkauspöydän ääressä olisikin parantanut rainaa aika tavalla. Jack Black on osuva moraalittomana muttei sydämettömänä elokuvatuottajana, ja epätodennäköisen parin sydämiin syttyy elämää suurempi rakkaus.

3.8.2006 Torstai, kotona, Brisbane

Maksa poistuu tänään kuivausnarulta korealaisen mulperiviinin merkeissä.

5.8.2006 Lauantai, kotona, Brisbane

Kevyesti keskellä päivää Bali-kannen macadamia-puun katveessa.

16.8.2006 Keskiviikko, EKKA, kotona, Brisbane

On joitakin elokuvan ehdottomia klassikoita, jotka olen vasiten jättänyt vuosiksi odottamaan oikeaa katselutilaisuutta. Yksi näistä oli Koyaanisqatsi, jonka näin ensimmäistä kertaa Philip Glassin henkilökohtaisesti säestämänä Tallinnan Linnahallissa joulukuussa 2003. Tänään kolutaan toinen länsimaisen kulttuurin kivijalka, kun katson kotiteatterissa ensimmäistä kertaa elokuvan The Wall. (Molempien elokuvien musiikki oli toki levyhyllyssäni kunniapaikalla jo pitkän tovin ennen katselukokemusta.) Leffa on viimeistä piirtoa myöten niin vaikuttava kuin odottaa sopiikin ja Bob Geldof Pinkin roolissa ilmetty 80-luvun Adrian Grenier.

18.8.2006 Perjantai, CBD, Brisbane

Kaikki ei Australiassa ole paremmin (LVI-työt? joko mainitsin LVI-työt???) mutta rakastamaani gelatoa saa joka nurkan takaa ja se on hyvää. Nautin Gelatissimo-ketjun keskustan liikkeessä seesamigelatoa, ja minua odottaa, ei ainoastaan kokemus, vaan myös elämys.

20.8.2006 Sunnuntai, kotona, Brisbane

A penny for the Old Guy

Illan elokuva on V for Vendetta. Kulttuuriannos on tuhti, kun samalla selviää sekin, mikä oikein oli lontoolaisten syy paukutella ilotulitteita läpikulkumatkallamme Australiaan marraskuun viidentenä liki kaksi vuotta sitten: kyseessä oli Gunpowder Plot'in myttyynmenoa juhlistava ja olkiukkojen poltteluun satsaava Guy Fawkes Day.

Sarjakuvapaperinohuessa tarinassa arvuutellaan, mikä erottaa terroristin vapaustaistelijasta, mutta tokko se koskaan on ollut mikään muu kuin historiankirjoitus. Natalie Portmanin vankilakohtauksessa selviää, että kuumin tukkamalli on tyyppiä Sinead O'Connor ja kevään muotiväri guantanamonpunainen.

23.8.2006 Keskiviikko, Myer Centre, Brisbane

Giulia piffaa ystävällisesti minut arpajaisvoittolipullaan Jennifer Anistonin tuoreimpaan leffaan Friends With Money. Tuotos on kuin optimistisen Happinessin ja arkisen Sex and the Cityn avioton lapsi.

25.8.2006 Perjantai, Town Hall, Brisbane

Brisbanen sinfoniaorkesteri töräyttelee ilmoille ikimuistoisimmat science fiction -sävellykset mainiossa esityksessä, jossa kulttuurinlajien väliset raja-aidat kaatuvat ryskyen. Lavalla vilahtelee kaikkea aerialisteista paikallisen sci-fi-kerhon pukukilpailuun saakka. Sellisti-sovittaja-kabareetaiteilija Craig Allister Young osoittautuu varsinaiseksi monilahjakkuudeksi viimeistään siinä vaiheessa, kun mies laulaa Flash Gordonin soolon yhtä kovaa ja korkealta kuin Freddie Mercury aikoinaan.

Tänään on kesän ensimmäinen kunnon hellepäivä, ja keli on leppeä pitkälle yöhön: konsertista voi kävellä kotiin helletopissa. Matkan varrella Caxton Thai tarjoaa massiiviset annokset taatun hyvää green currya ja lime-korianteri-gambasalaattia, joka olisi puolta pienemmällä limeruiskauksella lähes täydellistä.

27.8.2006 Sunnuntai, University of Queensland, Brisbane

Vietän sunnuntaipäivän yliopistolla konfirmaatiopuhetta valmistelemassa ties kuinka monetta viikkoa. Kampusalue on yltympäriinsä violettien jakarandankukkien peitossa, kuten Google-kartankin satelliittikuvien ottamisen aikaan. Meidän laitos on se saman kartan vasemmassa reunassa oleva nuolenkärjen muotoinen rakennus.