| Huhtikuu 2006 - Hakemistoon | Olan blogi |
Näkymät yliopiston katolta paranevat paranemistaan. Viime viikolla tarkkailin siellä puoli taivasta halkovia äänettömiä elosalamoita, ja tämänpäiväinen auringonlasku ylittää jopa edellisen maailman kauneimman auringonlaskun.
![]() |
Tuemme pääsiäislomilla kotiosavaltion matkailua ampaisemalla Cairnsin liepeillä sijaitseville Pohjois-Queenslandin ylängöille. Majapaikkanamme toimii Yungaburran pittoreski kyläpahanen, joka on aaltopeltipubeineen lähempänä perinteistä stereotypiaa australialaisesta maalaiskaupungista kuin mikään, mitä olen tähän mennessä tässä maassa nähnyt. Ruoka on erinomaista ja 2,5 taalalla kaadetaan lasi täyteen talon porttia Mannerheim-mitalla.
![]() |
![]() |
![]() |
Yövymme viehättävässä Kookaburra Lodgessa. Omalta kuistilta on aitiopaikka tarkkailla konsertoivia sammakoita, pääskysen kokoisia lepakoita ja kuuta rengastavaa haloa.
Suhaamme vuokra-autolla pitkin vuoristoteitä vesiputousten perässä. Kuukautta aiemmin seutukunnan jyränneen hirmumyrsky Larryn jälkiä ei ole vielä siivottu useimmilta luontopoluilta, joten joudumme aika ajoin kiertokävelemään luovuutta käyttäen.
![]() |
![]() |
![]() |
Esteradat selvitettyämme vesiputoukset ovat korskeita ja niitä on riittävästi. Vasemmalta oikealle Millaa Millaa Falls, Barron Falls ja Zillie Falls.
![]() |
![]() |
![]() |
Iltapäivällä menemme järvialueelle. Lake Eachamissa uiskentelee kilppareita ja Lake Barrinella kävelemme koko järven ympäri spotaten mm. pikkuruisia musk rat kenguruita sekä nelimetrisen ametistipythonin.
Vaikka sykloni Larry osuikin kovimmalla voimallaan Innisfailiin, sata kilometria täältä kaakkoon, niin irtirevenneitä peltikattoja piisaa kyllä näilläkin nurkilla.
Näillä seuduin viljellään 90% australialaisesta kahvista. Paahtimoista suurin on Mareebassa, ja siellä on myös mainio museonkaltainen kompleksi, jossa samassa rakennuksessa toimii kahville pyhitetty Coffee Works ja suklaalle pyhitetty Chocolate Works. Jaamme vastuut kristillisesti: Ola juo kahvit, minä syön suklaat.
Atherton Tablelandsien turistirysä numero yksi on Kuranda. Kylän moninaisesta teemapuistotarjonnasta meitä kiinnostaa eniten invalidilepakkojen rehabilitaatiokeskus, mutta se on valitettavasti tänään kiinni, joten joudumme ihailemaan hupaisia läpsysiipiä vain aidan takaa.
![]() |
![]() |
Tarkoitus on tänään ajaa illaksi Cape Tribulationin sademetsään. Cairnsista pohjoiseen on vieri vieressä rantakohteita, joiden ohi vie tie kohti Cape York Peninsulaa. Kohteista prestiisein, Palm Cove, peittyy allaolevassa otoksessa tukevan pilviverhon taakse. Rannalla olevat varoituskyltit viihdyttävät. Kumpi olisi pahempaa: saada kookospähkinästä päähänsä vai joutua jättimäisen squidin merenpohjaan kiskomaksi? (Okei: otaksun, että oikeanpuoleinen varoituskyltti liittyy meduusoihin, mutta mustekalalta se näyttää.)
![]() |
![]() |
Pilvet sen kun sakenevat ja sade yltyy. Matka kohti Cape Tribulationia tyssää lopullisesti Daintreen lauttaterminaaliin, jossa lautturi ilmoittaa, että joen toisella puolella tiellä on puolitoista metriä vettä. Joudumme kääntymään takaisin ja viettämään seuraavat kaksi päivää Port Douglasissa.
Port Douglas on Byron Bayhin verrattava ihastuttava rannikkokaupunki hiukan Cairnsista pohjoiseen. Kaupungista pystyisi tekemään snorklausretkiä Suurelle Valliriutalle - mutta ei tänään, kun sykloni Monica alkaa jo kehkeytyä ja avomerellä on 1,8-metriset aallot. (Toim. huom. sääkartta kuvaa kolme päivää myöhempää tilannetta.)
Vietämme siis pikkukaupunkilomapäivän. Sunnuntaimarkkinoilla on hauskaa krääsää ja sieltä voi ostaa vaikka ecuadorilaisilla kuoseilla varustetun piknikviltin.
Hotellissa on grillauskatos, jossa emuloimme sademetsäelämää suruumme.
Pohjois-Queenslandin rannikoilla elää box jellyfish eli stinger: meduusa, jonka kosketus on tappavan myrkyllinen. Viimeisin kuolonuhri on parin kuukauden takaa. Kumipuvuton uiminen täytyy siis suorittaa tällaisten verkkojen suojaamissa altaissa ainakin vappuun saakka, jolloin stinger-laumat katoavat merestä.
Kaupungista löytyy myös lupaavasti nimetty Cactus Bar & Grill, mutta baarissa ei ole tarjolla sen paremmin vesipiippuja kuin vilttejäkään. (Ei se mitään, emme me niistä suostuisikaan maksamaan.)
Tänään ei sada yhtään niin paljon kuin eilen, mutta silti päivä kuluu lähinnä hurmaavan backpacker-hostellimme, Ryan's Restin, löhöloungessa istuessa ja Quicksilveriä malttamattomana lukiessa.
|
Elämäni taustamusiikki: Here Comes the Sun Beatles |
Kuuntelin Beatlesia. Tjaa-a. Suurimmat klassikot ovat periaatteessa mestarillisia, mutta käytännössä median puhkikuluttamia. Vähemmän tunnettuja helmiäkin löytyy, kiinnostavimmasta päästä Because. Mutta juuri nyt, kun tällä puolella palloa teutaroivat syksyiset syklonit ja sillä toisella puolella alkaa harmaus vaihtua sineen, tanssijalkaa vipattaa eniten tämän George Harrisonin elämänuskoisen rallatuksen kohdalla. Täältä se tulee!
Tuula ja Krisse tulevat päivälliselle. Ruokalajeina on mm. kenguru-prosciuttolla verhoiltua rock melonia. Päivällisen jälkeen pistämme jalalla koreasti Matti Nykäsen Yllätysten Yön tahtiin, ja Ola värvää minut James Squiren Hop Thief-oluen promokuviin.
![]() |
![]() |
![]() |
Endeeminen kyyhkynen rakentaa pesää pihapuuhumme. Gekot lihovat päivä päivältä, ja purevat toisiaan hännästä, jos jollakulla käy muita parempi flaksi perhosten pyydystelyssä
![]() |
![]() |
Käväisemme päiväajelulla Mt. Nebo- ja Mt. Glorious-vuorilla. Kukkulat ovat puolen tunnin ajomatkan päässä Brisbanesta ja näköalat jylhät.
![]() |
Vuoria ympäröi iso luonnonpuisto, jonka uumenissa teemme pari kevyttä trekkausretkeä. Ilahduttavin bongaus metsässä on wompoo fruit-dove eli Ptilinopus magnificus: liki puolimetrinen viher-kelta-valko-purppurainen pulu. Lintukirjassa sitä luonnehditaan sanoilla "suuri ja spektakuläärinen", enkä voi kuin allekirjoittaa.
![]() |
![]() |
Paluumatkalla nautimme kahvikupposen ja hummingbird-kakkupalat Mt. Nebon kylän sievässä kahvilassa, jonka pihapuussa päivystää lauma sulphur-crested kakaduita.
![]() |
Runosilmäinen Russell Crowe heittää bändinsä kera kerrassaan ensiluokkaisen keikan Caxton Streetillä - too bad about the weather. Vappu, vappu, vappu!
![]() |
![]() |
|
Elämäni taustamusiikki: Sankaritar Ultra Bra |
Rankkasateessa vettyneinä siirrymme festareilta Roma Streetille Cloud 9 Backpackers'in baariin (paikka on sellainen Brisbanen Kerma) ja päivällistä nautimme hyväksi havaitussa korealaisessa ravintolassa Po Sok Jong. Onneksi kotona voi kuunnella suomipopin helmiä kastumatta.
![]() |
![]() |