| Hakemistoon - Kesäkuu 2005 | Olan blogi |
Heimoni saattaa minut Helsinki-Vantaalle, josta Finnairin suora kesälento tuo minut Hongkongiin aamuseitsemäksi. Käyn ensi töikseni tsekkaamassa Tien Tan Buddhan, maailman suurimman pronssibuddhan, ja sen viereisen Po Lin-luostarin. (Molemmat sijaitsevat Lantau-saarella, joka on matkan varrella lentokentältä keskustaan.) On pystillä kokoa.
Yövyn Tsim Sha Tsui:ssa Kowloonin puolella, koska se on tunnettu inhimillisenhintaisista ja siivouskopin kokoisista hotellihuoneistaan. Kowloonissa on myös hykerryttävää suurkaupungin sykettä, tavaton määrä elektroniikkaa ja kuivattuja mereneläviä myyviä puljuja sekä Temple Streetin yötori. -Hieman yllättäen näissä klassisen kuhisevissa pikkuelektroniikkaliikkeissä on kuitenkin hiukan kalliimmat hinnat kuin Kowloonin töötevässä Harbour City-kauppakeskuksessa. "Aidolla" tunnelmalla on hintansa...
|
|
|
Hongkongin varsinaisesta keskustasta Hong Kong Islandilta löytyy kaikenlaista viihdyttävää, kuten Central-Mid-Levels Escalator (maailman pisimmät ulkoilmarullaportaat), sieviä vanhoja kaksikerroksisia ratikoita sekä tietysti älyttömät määrät isonpuoleisia taloja, joista vangitsevin on Bank of Chinan rakennus (alla keskellä).
 |
 |
 |
Ajan funikulaarilla, jota Hongkongissa Peak Tramiksi kutsutaan, mäen laelle. Päivä on hernerokkasumuinen, mutta pilvien takaa pilkottava kaupunki demonstroi silti onnistuneesti, mitä sanalla pilvenpiirtäjä oikein meinataan.
Pisteidenkeruupakkomielteeni on saanut uuden muodon: kuuluisien hotellien ravintoloissa nautitut paikalliset erikoisuudet. Keräilyni alkoi Singaporen Rafflesin Singapore Slingistä, ja tänään on vuorossa Hongkongin Peninsula-hotellin afternoon tea. Hopealusikat saavat teen näyttämään sulalta meripihkalta, ja leivokset on koristeltu lehtikultariekaleilla. Parvella soittavat huilisti ja viulisti muzakia, joka kattaa koko repertuaarin Phantom of the Operasta Braziliin. -Täytyy sanoa että Pietarin Kafe Literaturnajassa on parempi poppi, mutta Peninsulassa on paremmat pullat.
 |
 |
 |
Menen sulattelemaan pullavyöryä rantaan honkkaritähtien kämmenenjälkien täplittämälle Avenue of Stars:ille. Salmessa näkyy prameita pohjoismaalaisvalmisteisia risteilijöitä ja perinteisiä pressukattoisia pikkupaatteja rinta rinnan.
 |
 |
 |
Ennen Brisbanen lennon lähtöä on vielä aikaa risteilyyn Star Ferry -lautalla kaupungin valoja silmäillen.
 |
 |
 |
Kotikaupunkimme aitiopaikka eteläisen Tyynenmeren rannalla täytyy tietysti hyödyntää, joten tänään Ola ja minä lähdemme pienimuotoiselle island hopping -kierrokselle. Ensimmäinen kohde on Fiji, suosittu lomasaari reilun kolmen tunnin lentomatkan päässä Brisbanesta. Mäkimaisema ja riutan suojaamat asuurinsiniset rannat muistuttavat Karibiasta.
 |
 |
 |
Yksi Fijin merkittävimpiä vientituotteita on satoja vuosia hiekkakerrosten läpi suodattunut arteesinen vesi, jota juovat nykyään kuulemma superjulkkikset kuten Madonna sekä vanha tuttuni Torontosta, Mark Wahlberg - ja tietysti minä, olenhan niin pop! (And so is my Ola.)
 |
 |
Shoppailemme Sigatokassa. Paikka ei ole koolla pilattu, vain kyläpahanen Fijin etelärannikon puolessa välissä, mutta tarjoilee kelpo fijiläistä tunnelmaa. Kylän torilla myydään kavanjuuria sekä kokonaisena että jauhettuna. Niistä valmistetaan eteläisen Tyynenmeren useissakin saarivaltioissa miedosti päihdyttävää juomaa, jonka efektit ovat lähinnä verrattavissa tupakkakääryleen kiskaisemiseen.
Fijin keltapunamustat liikennemerkit herättävät kotoisia muistoja (useimmissa muissa valtioissa kuin Suomessa ja Fijillä käytetään jotakin muuta väriyhdistelmää).
 |
 |
 |
Illalla menemme kävelylle hotellin edustalla olevalle rannalle, ja meille selviää, miksi Fijin etelärantaa kutsutaan Coral Coastiksi: rantahiekka ei olekaan hiekkaa lainkaan, vaan kokoelma isompia ja pienempiä kivettyneitä korallinkappaleita. Ja tätä jatkuu satakunta kilometriä molempiin suuntiin! Vanha avaruusporohistoriani velvoittaa, joten vaadin Olaa ottamaan minusta koralliporokuvan.
 |
 |
 |
Hotellimme Bedarra Inn:in ruokalista on kerrassaan fantastinen. Hotellin keittiö vetää vertoja madagaskarilaisen Île Sainte-Marien saaren Chez Vavate-hotellin keittiölle, eikä se ole ihan vähän. (Tämä ei ole maksettu mainos. Jos satutte niille nurkille, MENKÄÄ!)
Kuitenkin haluamme nähdä jotakin muutakin saaresta kuin hotellin ravintolan, joten menemme tänä iltana...tadaa! naapurihotellin, New Crow's Nestin, ravintolaan syömään. Kuulimme nimittäin päivällä (ja se oli maksettu mainos), että ravintolassa esitetään lauantai-illan ratoksi perinteistä fijiläistä tanssia. Ja rahoille totisesti tulee vastinetta: mimmit ja erityisesti hiestä kiiltelevät yläosattomat kundit twistaavat kuin Erkki ja rokkaavat kuin hirvi.
 |
 |
 |
Iltaterassilla istuessamme näemme tavattoman kuvauksellisia gekkoja (hmmm, onko muunkinlaisia?)
Aikeenamme oli tänään mennä koskea laskemaan, mutta, paha kurki, yksikään raftausfirma ei suostu ottamaan rahojamme, koska on sunnuntai. Fijillä lepopäivän pyhitys otetaan vielä vakavasti, toisin kuin kaikkialla muualla markkinataloususkontoon siirtyneessä maailmassa. Päiväkävelyllä meidät pokaa intialainen Chand, jota ei sunnuntaipäivä haittaa, ja tarjoutuu ajamaan autollaan meitä ympäri saarta (kohtuullista korvausta vastaan, tietysti). Pyörimme siis koko päivän katsomassa vuoristomaisemia Chandin ja yllätykseksemme samaan autoon hypänneen Chandin perheen kanssa.
Chand vie meidät myös Fijin ehkä kuuluisimmalle rannalle, joka on nimeltään Natadola Beach. Hallintaoikeus tähän kuvankauniiseen alueeseen kuuluu läheisen Sanasana-kylän asukkaille, mikä selviää meille valitettavasti vasta jälkikäteen jouduttuamme sitä ennen todistamaan pientä poliittista välienselvittelyä: kylänvanhin tulee nimittäin jututtamaan meitä (äärimmäisen mukavaan sävyyn, turistithan tietävät rahaa) mutta murahtaa paikallisella kielellä ilmeisen ikäviä sanoja kuljettajallemme, joka ei varmastikaan ole maksanut asianmukaisia provikoita.
Fijiläisen alkuperäisväestön ja myöhemmin maahanmuuttaneen intialaisväestön välit eivät muutenkaan ole sieltä kaikkein aurinkoisimmasta päästä; välejä selviteltiin vallankaappauksen voimin viimeksi vuonna 2000.
 |
 |
Tänään, kuningattaren syntymäpäivänä, jota myös Fijillä vietetään, Ola lähtee takaisin kotiin, mutta minä siirryn island hoppingini seuraavaan kohteeseen, piskuiseen Tuvalun valtioon. Siitä enemmän omalla sivullaan, kunhan saan sen aikaiseksi... Tuvalu travel story web page is under construction, ETA 1 Jul 2005.
Lento Tuvalulta saapuu aikataulustaan myöhässä vasta iltapimeällä, joten en ehdi tänään enää shoppaamaan. Käymme Judithin ja Annen kanssa loistavassa intialaisravintolassa nimeltä Ashiyana vanhan kaupungintalon korttelissa. Täällä haluan ruokailla toistekin, jos (ja toivottavasti kun) Suvaan palaan.
Suva on Fijin ainoa todellinen kaupunki, ja varsin viehättävä sellainen. Ehdin pyörähtää kaupungilla kavamaljan ostamisen verran. Ainakin luulen tehneeni hyvät kaupat, koska sain maljan lopuksi hinnalla, jolla kolme muuta liikettä kieltäytyi jyrkästi myymästä, ja vajavaisen tunnistuskykyni mukaan malja on vesi-puuta kuten kuuluukin. Hotellini, Tradewinds Raffles, on toisella puolella lahtea kuin itse keskusta, mutta näköala ikkunastani huvivenesatamaan on mahtava.
 |
 |
 |
Lähdön hetki koittaa, ilmasta napsin vielä viimeiset näkymät Fijistä.
 |
 |
 |
 |
Herätys Australian talveen on päiväntasaajalta palanneelle kalsea: herään viideltä, mutta olen niin kohmeessa, etten tohdi varvastani työntää peiton ulkopuolelle. Kun auringon noustua uskaltaudun ylös sängystä katsomaan sisälämpömittaria, se näyttää kymmenen (10) astetta Celsiusta. Patterikauppaan ja vähän äkkiä!!!
Kuukausi sitten sain Iirolta kotitehtäväksi selvittää, mitkä ovat Australian merkittävimmät vientituotteet. Vastaus on jokseenkin yllättävä, kun kysymys on pitkälle kehittyneestä maasta: paljolti raaka-aineita.
Käymme Powerhousen Farmers Marketilla: herkkuvihanneksia ja -hedelmiä, eksoottisia jalosteita, eksentrisiä katusoittajia ja ihmisvilinää. Täällä pitäisi käydä useamminkin. Lihatuotteita taas menemme ostamaan Brisbane Marketista, tai oikeastaan tämän jättiläismäisen tukkutorin ulkopuolella olevasta lihakaupasta. Siellä myydään mm. pikkumustekaloja neljällä taalalla kilo. Hamstraamme lihaa, luita, nakkeja ja mereneläviä seitsemälläkympillä ja panemme pakastimeen. Paluumatkalla käymme vielä garage salessa eli kotikirppiksellä, jossa brasilialainen maastamuuttava mimmi myy koko irtaimistonsa, ja minä saan asevelihintaisen fillarin. I'm no longer a pedestrian!
Spottaan elämäni ensimmäiset kookaburrat. Tipuja on pihapuussa neljä kappaletta, ne mölyävät kuin naurukone ja ovat söpömpiä kuin laki sallii. Yksi raaputtaa korvantaustaansa varpaillaan ja saa minut pyörimään ympyrää neuvottomana: eihän linnun noin kuulu tehdä!
Ankaran vertailurumban ja monipäiväisen shoppauskierroksen jälkeen kotiimme saapuu uusi perheenjäsen, Panasonic PT-AE700E -videotykki. Peli on mahtavampi kuin toivoa saattaa! Emme liiku kankaan edestä ehkä enää ikinä.
Minulle on myönnetty stipendi jatko-opintoihin UQ:ssa eli Queenslandin yliopistolla sillä ehdolla, että läpäisen englanninkielen kokeen IELTS Academic-testissä. Australiassa stipendien maksajat edellyttävät myös sitä, että stipendinsaaja konkreettisesti istuu päivät pitkät yliopistolla. Aloitan siis maanantaina säännölliset päivätyöt ensimmäistä kertaa moneen vuoteen.
Kookaburraperhe on näköjään muuttanut lähimaastoon pysyvästi. Lasken päiviä siihen, että tipujen hätkäyttävä käkätys muuttuu ihanasta eksotiikasta hermojaraastavaksi melusaasteeksi. Vielä niin ei ole käynyt, vaan joka kerta metakan kuullessani ryntään ulos kiikari kourassa ja ihmeenihastuksissani: missä, missä?