| Marraskuu 2005 - Hakemistoon | Olan blogi |
|
Elämäni taustamusiikki: Bossanova Swap Meet Atomic Swing |
Juhan suosittelema iRiver IFP-899 MP3-soitin on paras hankinta, jonka olen tehnyt vuosiin. Hennon tuskin mennä edes suihkuun ilman sitä. (Tai kerran Tampereella menin itse asiassa suihkuunkin.) Siinä, missä Ola on laatutietoinen musiikin suurkuluttaja, minä hyödynnän musiikkia kansannaisen tapaan: musiikki muuntaa mielialojani, luo minulle yksisuuntaisen kommunikaatioyhteyden taiteilijan kanssa ja muotoilee sanoiksi oman tai tärkeimpieni elämän yksityiskohtia (aika ajoin periaatteella "kun kädessä on vasara, ruuvitkin saavat luvan näyttää nauloilta"). Lempikappaleeni höyläytyvät mikroskooppisella levylautasella viikkoja tai kuukausia, aina puhkikulumiseen ja väliaikaiseen hylkäämiseen saakka. Vuosia myöhemmin puoliksi unohtunut kappale saattaa palauttaa mieleeni polttavan yksityiskohtaisesti elämäntilanteen, jossa sitä kuuntelin, aina heikkoja tuoksuja, kankaiden tekstuureja ja auringonvalon väriä myöten.
Teen nyt eläinkokeen. Kirjaan tästedes blogiini muistiin kappaleet, jotka erityisesti huvittavat tai liikauttavat minua - tai ihannetilanteessa molempia! (Viimemainittu mieltymys selittää mm. totaalisen They Might Be Giants-addiktioni.)
Olalta palavat kesälomat työpaikan vaihtuessa, joten täräytämme viikoksi kiertämään Länsi-Australiaa ennen kuin uusi duuni alkaa.
|
Elämäni taustamusiikki: Stop Hurting People Pete Townshend |
Kokopäivän retkellä Perthistä pohjoiseen pistäydytään ensin koalapuistossa kauniin Wagardu Laken rannalla. Vanhoille koalapuistoveteraaneille suodaan uusikin kokemus: yksi lauman koaloista saa hepulin ja alkaa mylvähdellä. Näiden normaalisti täysin vegetatiivisten eläinten joukossa tämä kaveri lieneekin varsinainen alfauros. Puistosta löytyy myös hylätyn oloinen heimomaja.
|
|
|
Bussin reitti kulkee halki Wildflower Wayn. Villikukkakausi alkaa olla lopuillaan, mutta vielä on mahdollista saada pieni aavistus siitä, miltä näyttää kuiva ja karu pensaikko puhjetessaan väriloistoon kevään tullen.
 |
 |
 |
Intian valtameri.
Retken pääasiallinen kohde on pystysuuntaisten lohkareiden metsittämä autiomaa, jota kutsutaan nimellä The Pinnacles. Kliseinen matkailukohde, mutta kerrassaan mykistävä paikka.
 |
 |
 |
Paluumatkalla on vielä mahdollisuus mäenlaskuun alas dyyniä sandboardin selässä. Onhan se ainakin yhtä lystiä kuin lumessakin, ja eivätpä ainakaan lapaset kastu.
 |
 |
 |
Perthin yleisestä maalaiskaupunkimaisuudesta huolimatta Northbridgen kaupunginosasta löytyy jonkin verran menoa ja meininkiä. Deen-nimisen backpackerbaarin (eli Aberdeen Hotelin) valotaululla pyörii sarja fantastisia huoneentauluun soveltuvia iskulauseita, joista opettavaisin on tässä.
Perthiläiskollegani Tim sanoi Perthin parhaita nähtävyyksiä kysyessäni lakonisesti: "Fremantle". Tämä pieni ja pittoreski naapurikaupunki ansaitsisi helposti pidemmän vierailun kuin osavaltion massiivisempi pääkaupunki. Fremantlen ehdoton ykkösvierailukohde on Little Creatures -panimo. Panimo näyttää Kaapelitehtaan ja Plevnan aviottomalta lapselta, mutta on viileämpi kuin kumpikaan näistä. Panimossa ei ainoastaan panna Australian parasta olutta, Little Creatures Pale Alea, vaan myös kokataan erinomaista ruokaa sekä bailataan ankarasti jopa keskellä viikkoa.
 |
 |
Sokerina pohjalla panimon yläkerrassa on mainio poptaidenäyttely. Taulut on maalannut taiteilija nimeltä Sim Campbell-Pope.
 |
 |
Kaikkihan tietävät jo, että kun noksun kännykkään yrittää kirjoittaa "pusu", T9 täydentää "suru", ja sanasta "suukko" puolestaan tulee "puukko". (Monet asiat tässä maailmassa ovat niin kaksiteräisiä.) Mutta lieneekö tämän vanity platen haltija infektiotautien erikoislääkäri?
Fremantlen satamassa on massiivisia konttilaivoja ja lähdön tunnelmaa. Satamasta löytyy myös hyvinvarusteltu automuseo ja sen pihalta näin houkutteleviin turkiskuoseihin paketoitu menopeli.
Perthissä oli keväästä huolimatta kalseahko keli. Parantelemme lomatunnelmaa siirtymällä trooppisen Broomen helteeseen. Paikkakunnan multa on niin punaista kuin vain Australiassa voi. Yövymme lähellä Cable Beachiä, joka on yksi Australian kuuluisimpia rantoja. Vesirajasta rannan metsänpuoleiseen reunaan on matkaa saman verran kuin pienkonekentän päästä päähän.
 |
Broomen Chinatown on pieni ja sievä, mutta nimestään huolimatta se ei ole nähnytkään kiinalaisiva. Pienpanimo Matso's tarjoaa kolmea erinomaista olutta sekä hyvää ruokaa, ja on muutenkin viehättävimpiä paikkoja mitä tällä reissulla tulee vastaan.
Illalla menemme lakisääteiselle kameliajelulle rantaan auringonlaskun aikaan. Meno kyttyräselässä on vähintäänkin letkeää.
 |
 |
|
Elämäni taustamusiikki: Elephant Shoes The Boat People |
Brisbanen helmi The Boat People miellyttää yleensä minua teknisellä nerokkuudellaan, mutta tätä päivää leimaava kappale Elephant Shoes ei tarjoile monia koukkuja. Se on vain yksinkertainen kehys runonakin toimivalle tekstille.
Jokin vetää meitä krokotiilipuistoihin, ja Broomen puistossa on poikkeuksellisen mainio kiertueen vetäjä. Pääsemme silittelemään pikkukrokkia, joka on niin suloisen säämiskäinen, että tekee mieleni viedä se kotiin uima-altaaseen ja antaa sille nimeksi Gena.
 |
 |
 |
Loma on ohi, mutta onhan kotona videotykki ja laajakangas, joiden siivin matkustaa vaikka universumin toiselle laidalle. Hitchhiker's Guide to the Galaxy on mainettaan parempi ja Sam Rockwell Zaphod Beeblebroxin roolissa valloittaa sydämeni yhä täydellisemmin. Leffaillan toinen pläjäys on In Good Company, jossa käsikirjoitus lähentelee maailmanluokkaa ja Scarlett Johansson lumoaa myöhäisteininä.
Ahkera lentely punavalkoisin siivin palkitaan Qantasin frequent flyer -ohjelman hopeakortilla. Tällä ja vitosella saa kupin kahvia.
Lauantaiyönä laajakankaille levähtää Suomen pään kanssa synkronoidusti katsottava ja kommentoitava tv-sarja Veronica Mars. Tämä teräväkielisestä teinityttö-yksityisetsivästä (kuulostaako konseptina karsealta? niin minustakin.) kertova jatkis on kuulemma saanut sukat pyörimään Joss Whedonin jaloissa. En ryhdy vielä tältä istumalta varauksettomaksi faniksi, mutta pari jaksoista on varsin hyviä, kässäri näppärä ja kokonaisuus lupaava, joten uteliaisuuteni herää.
|
Elämäni taustamusiikki: Keep It Dark Genesis |
Genesis meni minulta aikoinaan salaperäisesti ohi, siksi mp3-soittimeen eksynyt Abacab on uusi ja ilahduttava kokemus. Levy kestää aika tavalla kulutusta, ja päivän piisi on ihastuttavan häkellyttävä. I'll have what he's having!
Tiistaialennuksessa Star Wars: Episode III irtoaa lainaan taalalla, ja Olan mielestä siinä on melkein taala liikaa. Ensimmäiset kaksikymmentä minuuttia ovat elämäni tuskallisin elokuvakokemus (tuskallisempi kuin Chasing Amy, ja se on paljon). Suljen silmäni ja korvani ja sanon laa, kun kuluneen vuosikymmenen sympaattisin ja taitavin näyttelijä Ewan McGregor pannaan laukomaan avuttoman huonoja vitsejä heliumkeuhkoisella äänellä. Kunhan leffa pääsee draamaosuuteen, niin hampaiden kiristely helpottaa tuntuvasti. Hayden Christensenin kasvot eivät ole ole lainkaan kelvottomat piinatun Anakinin rooliin.
|
Elämäni taustamusiikki: Your Daddy's Car The Divine Comedy |
Bändeistä parhaat saavat ihmisen yhtaikaa nauramaan ja itkemään, kuten taisi tulla jo mainittua. Joissakin The Divine Comedyn muzak-emulaatioissa huumori on niin sivuroolissa, että joudun miettimään, onko musiikin camp-henkisyys vain peitetarina, jonka varjolla bändi voi tehdä nolostuttavan tunteikkaita sanoituksia ja sovituksia. Päivän kappale saa minut muistelemaan menneitä joyrideja avoautoissa niin haikeana, että omistan sen niistä oransseimmalle.
Australialaisten vaatemaku ei vain ala miellyttää minua vaikka kuinka saisin siedätyshoitoa, siksi jokaisesta Suomen reissustani vietän puolet Hennes&Mauritzissa (Australiassa Hönön liikkeitä ei ole, ei edes Sydneyssä). Ketju on tietysti ruotsalaisen vapaamielinen, ja mikä tahansa julkisuus on kullanarvoista; silti nämä 8-vuotiaille tarkoitetut pikkupöksyt järkyttävät jopa minun parkkiintunutta mieltäni.
